Blogin takaa löytyy tällä hetkellä kotona oleva kahden lapsen äiti. Kirjoittelen tänne ylös omia ajatuksia ja talletan projektit. Ompelemisen löysin uudestaan kun tyttöni syntyi -09, aloitin kansalaisopiston kestovaippakurssilla ja sieltä sain mukaani kipinän tehdä itse tytölle vaippoja. Jonkun verran niitä tulikin tehtyä, ja ihan toimiviakin sain aikaseksi :D Myöhemmin äitiysloman aikana innostuin vaatteiden tekemisestä tai kai se ensin oli ne kankaat. Viime syksynä kävin toisen kansalaisopiston kurssin ja ostin oman saumurin. Nyt jälki on sellaista että sitä kehtaa jossain julkaistakin. Talvella valmistelin toisen lapsen tuloa ompelemalla ison kasan imuja vaippoihin. Muut projektit jäi enemmän tai vähemmän kesken, kun herra kiireinen päätti syntyä 5 viikkoa etukäteen. Pitkään oli kaikki oma tekeminen jäissä ja nyt kesällä, säännöllisten päiväunien ansiosta, olen taas päässyt ompelukoneelle.